Kesäloma alkoi vaikka säiden puolesta ei ole tuntunut ihan kesältä. Perinteiseen tapaan muutimme heti todistusten jaon jälkeen tänne mökille. Minä ja poika lomalaisina ja mies jatkaa töitä etänä mökiltä sekä toimistolle mökiltä kulkien.
Kukkien ja herkkujen kera tämä ope siirtyi töistä lomatunnelmiin.
Mökillä oli vain niin kylmä, että lämmityspuuhiin oli heti ryhdyttävä
ja kevätjuhlamekko vaihtui nopsasti lämpöisiin villasukkiin sekä kerrastoon.
Tiistaina treffasin Tampereella hyvän ystäväni kanssa.
Kävimme tutustumassa hääpukujen historiaan
Kaunis morsian näyttelyssä museo Milavidassa.
Norsunluuhääpäivä on jo viettty ja kristallihääpäivä lähestyy.
Museon kahvilasta löytyi sekä suolaista että makeaa herkkua.
Aurinkoisessa mutta viileässä kesäsäässä kävimme ihastelemassa alkukesän vehreyttä
Hatanpään arboretumissa.
Perjantaina tapasin paria työkaveria lounaan merkeissä.
Paikaksi valikoitui tunnelmallinen Lillan Tampereen Viinikassa.
Lomalla on kyllä mahtavaa päästä aina välillä valmiiseen ruokapöytään,
sillä tuota ruokaa saa tehdä koko kesän aika urakalla 😅
Lauantaina käytiin laskemassa vesille meidän tämän kesän uusin hankinta.
Tämä hankinta tehtiin eniten tuota meidän teiniä ajatellen,
mutta kyllähän tästä uudesta vesilelusta nauttii koko perhe.
Aurinkoinen ja tyyni sää oli oikein hyvä keli harjoitella ajoa.
Minäkin uskalsin ajaa, mutta poika oli turvana tarakalla ja hän ottikin ohjat rantautumisen suhteen.
Sunnuntai aamu lupaa hyvää ja samoin tekee ensi viikon sääennuste.
Minä rakastan hellepäiviä täällä mökillä!
Olisikohan ensi viikolla mattojen pesua hellepäivän puuhana?
Lomalla viimeinkin...
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti